Mahdoton tehtävä

Usein mieleeni palaa muisto lapsuudestani, jolloin alle kouluikäisenä olin kotisaaressani kastelemassa kasvimaata. Olin tuolloin vajaat viisi vuotta vanha, mutta tuo muisto on jäänyt jonnekin sieluni muistilokeroon todella selkeänä. Kastelukannunani oli vanha, muutaman litran vetoinen oranssinpunainen emali kahvipannu. En jaksanut edes kantaa pannua kunnolla, jos se oli vettä täynnä. Väsähdin kastelutyöhöni varmaan melko pian ja niin huusin äidilleni pihan toiselle reunalle: ”En jaksa enää kastella! Minne laitan kastelukannun?” Äiti vastasi: ”Nosta se rantakivelle.” Muistan tunteen – tai olotilan – joka vastauksesta tuli. Oli, kuin kaikki maailman mahdottomat tehtävät olisi laitettu hartioilleni samalla kertaa. Kuinka ihmeessä äiti voi vaatia jotain tuollaista!? Nostaa ranta kivelle!! Niinpä huusin äidille takaisin: ”Miten minä sen rannan kivelle nostan!?” Muistan ajatelleeni tuossa hetkessä myös sitä, että eihän ole edes niin suurta kiveä, jolle ranta mahtuisi. En tiedä, mitkä äitini ajatukset olivat tuossa hetkessä, enkä muista, mitä hän olisi vastannut, sillä niin olin tuohtunut pienessä lapsen mielessäni siitä vaatimuksesta, jonka hän oli esittänyt – tai luulin hänen esittäneen. Todellisuus kuitenkin oli, ettei äitini vaatinut, että olisin nostanut rannan kivelle, vaan hän oli vastannut kysymykseeni ja neuvonut laittamaan kastelukannun rantakivelle. Olen myöhemmin elämässäni huomannut, että on paljon väärinkäsityksiä ja väärinymmärrystä. On ollut tilanteita, joissa joko itse tai läheiset ihmiset ovat ymmärtäneet asiat ja sanomiset lähes päinvastaisiksi, kuin mitä on ollut alkuperäinen tarkoitus. Se lienee myös yksi vihollisen keino saada aikaan hämmennystä. Saada ihminen toimimaan oman mielensä mukaan. Pysymään vaiti silloin, kun pitäisi puhua tai jättää tekemättä asioita silloin, kun pitäisi tehdä. Tai päinvastoin. Usein myös Jeesuksen sanoja ja tekoja vääristeltiin toista tarkoittavaksi, mitä ne todella tarkoittivat. Sanottiinpa jopa, että Hän beelsebulin voimalla ajaa ulos riivaajia. (Matt.12:24) Tuo lapsuuden kokemus muistuttaa itseäni myös siitä, kuinka tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan. Kuunnella ja tarvittaessa myös olla valmis odottamaan sitä, mitä Jumala tahtoo sanoa tai mitä ihmiset tahtovat sanoa. On tärkeää myös ymmärtää oikein. Jos on epävarma kuulemastaan tai ymmärtämisestä, kannattaa asia varmistaa kysymällä. Sananlaskuissa (14:30) sanotaan, että luulevaisuus on mätä luissa. On lohduttava Sana Raamatussa, jossa luvataan antaa ymmärrystä niille, joilta sitä puuttuu. Olen huomannut, että tuota Sanan kohtaa olen saanut itse käyttää aika usein. Voimme siis anoa Häneltä viisautta ja Hän on luvannut antaa sitä, vieläpä auliisti ja ketään soimaamatta. (Jaak.1:5) Sananlaskujen kirjassa, sen toisen luvun alkupuolella mainitaan siitä, kuinka Jumala itse suojaa oikeuden polut ja varjelee hurskaittensa tien. Voimme kutsua ymmärrystä ja ääneen huutaa taitoa, voimme hakea sitä kuin hopeata ja etsiä sitä kuin aarretta. Silloin pääsemme ymmärtämään Herran pelon ja löydämme Jumalan tuntemisen. Viisaus tulee sydämeemme ja tieto tulee sielulle suloiseksi. Hän on siis itse meidän ymmärryksemme ja viisautemme. Hän ei myöskään vaadi meiltä mahdottomia, vaan saamme kulkea valmiiksi valmistetuissa teoissa ja jos olemme väsyneitä ja kuormien uuvuttamia, on Hänellä lepokin varattuna. Hän kutsuu meitä luokseen. (Matt.11:28). Jeesus lupaa myös, että kuka Hänen luokseen tulee, sitä Hän ei heitä ulos. (Joh.6:37). Mikä olisikaan siis parempaa, kuin mennä Jeesuksen luo, uskoa ja luottaa Häneen ja kaikkeen siihen hyvään, mitä Hän on luvannut Sanassaan. Onhan Hän luvannut Iankaikkisen Elämän kaikille, jotka ottavat Hänet vastaan ja uskovat Häneen.

Mahdoton tehtävä