TAIVAAN ISÄ TIETÄÄ AIKAMME

Mies nojasi lapioonsa ja katseli kättensä aikaansaannosta. Kellari oli tehty taitavin käsin ja huolella. Valmiiksi tuli, vaikka aikaa siinä meni, tuumi mies hiljaisena. Se oli vähän niin kuin hänen elämänsä: Hyvin tehty ja taisi olla niin, että valmiilta sekin tuntui. Sydän oli aika ajoin ilmoitellut, että aikaa ei enää ollut kovin paljon. Ehkä muutamia vuosia - ehkä ei sitäkään. Sitä hän ei tiennyt, että aikaa oli jäljellä niin vähän. Seuraavana päivänä naapurin lukiolaispoika avasi Raamattunsa koulupäivän jälkeen ja alkoi lukea sitä mielenkiinnolla. Hän oli vielä vasta nuori myös uskossaan. Koko perhettä oli melkoisen yllättäen kohdannut Jumalan kutsu, ja yksi kerrallaan he olivat vastanneet siihen myöntävästi. Ensin vanhempi veli, sitten nuorempi, ja lopulta heidän vanhempansa. Lukiessaan, aivan yllättäen, poika kuuli sisimmässään selvän kehotuksen: ”Mene sen naapurin miehen luokse ja pyydä häntä mukaan seuroihin”. Heillä oli tosiaan kotiseurat muutaman päivän päästä, ja kutsuja oli jaeltu naapurustoon. Nyt oli selvää, että tuo naapurin vanha pariskunta piti kutsua mukaan. Niinpä hän illalla rohkaisi mielensä ja teki työtä käskettyä. Selvää vastausta heiltä ei kuulunut, mutta sehän oli tavallista. Lahkolaisten kokouksiin ei ollut helppo lähteä. Torstai-iltana väki täytti olohuoneen. Mukana oli nuoria ja vanhempia, osa vasta vähän aikaa uskossa olleita. Itse naapurustoa ei näkynyt, mikä ei sinänsä ollut yllättävää. Viimein tuo vanha pariskunta astui sisään! Oli hienoa, ettei työ ollut turhaa. Seurakunnan evankelista alkoi saarnata kertoen elävällä tavalla tapahtumaa Raamatusta, kun myrkkykäärmeet alkoivat pistää israelilaisia. Vain ne, jotka katsoivat vaskikäärmeeseen, tulivat ihmeellisesti terveiksi. Käärmeet olivat pistäneet monia – niin hyviä kuin pahoja – mutta kukaan heistä ei voinut parantua myrkyn voimasta ilman katsetta vaskikäärmeeseen. Vanha mies kuunteli herkeämättä. Kyyneleet alkoivat sumentaa hänen silmiään. Saarnamies vetosi niin hyvin kuin taisi: ”Älä lähde tästä huoneesta, ellet ole varma siitä, että olet pelastettu. Kaikki ovat saaneet käärmeen pistoksen. Kaikki ovat tehneet syntiä. Jeesus Kristus on nostettu ristille, että Häneen katsomalla voimme pelastua”. Lopulta pariskunta nousi ja alkoi etsiä ulko-ovea. Kyynelten takia sitä ei meinannut löytyä. He lähtivät hiljaa kotiin. Olipa ihmeellinen ilta. Oli sovittu, että vanhempi pariskunta haetaan sunnuntain kokoukseen kirkolle. He olivat suostuneet tähän. Niinpä ovikelloa soitettiin sovitusti sunnuntaina. Ovelle tuli pariskunnan poika. ”Isä ei tule enää minnekään. Hän kuoli eilen”. Jumala tietää elämämme päivät, mutta me emme. Hänen armonsa on tarjolla kaikille, että se otettaisiin vastaan. Kaikki tarvitsemme pelastusta. Tuon miehen aika oli maan päällä päättynyt. Tunnen tuon lukiolaispojan, ainakin jossain määrin. Tämä tapahtui Etelä-Suomessa 1980-luvun alkupuolella. Manu Rantanen

TAIVAAN ISÄ TIETÄÄ AIKAMME