Olen usein ollut elämässäni tilanteissa, joissa en olisi tahtonut olla. Olen ihmetellyt yhtä usein, miksi näin on käynyt. Luulen nyt osittain tietäväni miksi Jumala on antanut näiden tilanteiden tapahtua, ja siksi kirjoitan tämän blogi-tekstin.
Ylä-asteella olin yksinäinen, en oikein löytänyt paikkaani omassa luokassani. Luokkani oli täynnä kovempia poikia. Vaikka tulin joidenkin kanssa toimeen vapaa-ajalla, niin siltikään koulussa kukaan ei pitänyt puoliani. Minua alettiin kiusaamaan jäätyäni yksin. Selvin kiusaamisen muoto oli ulkopuolelle jättäminen. Minua kiusattiin sanallisesti ja myös fyysisesti. Kerro yhden esimerkin kiusaamisestani:
Kävelin koulun toiseen kerrokseen mennäkseni tunnille, kuitenkaan luokkalaiseni eivät suostuneet päästämään minua käytävälle, josta luokkaani pääsisin. Minut pakotettiin kiertämään koko koulu, jotta pääsisin tuolle käytävälle. Tein niin pakon edessä. Nyt olin käytävällä, johon tahdoin, mutta siitäkään minua ei päästetty läpi. Puskin väkisin, kun yksi kiusaajista tarttui minuun. Olin nöyryytetty ja raivoissani. Homma meni painiksi, ja sain temmattua kiusaajan lattiaan ”voittaen” hänet. Nyt kaikki syyttivät minua, että olin ottanut tilanteen liian tosissaan. Kysyivät miksi aloin tapella. Ensin minua nöyryytettiin, sitten voitin minua estäneen pojan ja nyt olin syyllinen. Kiusattu ei voi voittaa. Kiusattu on yksin. Yksin ei voi voittaa.
Usein hävisin fyysiset kamppailut, joihin jouduin. Olin muihin ikäisiini poikiin verrattuna pienikokoinen. Kerran yksi isompi poika nosti minut kirjaimellisesti naulakkoon kuristaen minua samalla kurkusta. Kiusaaminen vaikutti voimakkaasti itsetuntooni ja aloin saamaan päähäni itsetuhoisia ajatuksia. Tahdoin päästä pois, koin, että oman henkeni ottaminen on ainoa vaihtoehto. Viiltelin käsivarsiani, se helpotti oloa hetkellisesti.
Usein muistan vain sen, että olin itse kiusaamisen uhri. Ylä-asteella asia oli niin. Ala-asteella tilanne oli toisin. Luokallani oli yksi poika, jolla ei ollut ketään, joka olisi pitänyt hänen puoliaan. Hän ei päässyt mihinkään mukaan, häntä potkittiin ja lyötiin. Kuulostaako tutulta? Aivan identtinen tilanne, joka minulla oli ylä-asteella. Arvatkaa kuka potki tätä poikaa? Kuka potki naamaan? Kuka potki pyörän satulaan lennättäen hänet naamalleen soraan?
Minä.
Nyt osaan asettua kärsivän asemaan. Nyt saan auttaa ja puolustaa kärsivää. Ennen omaa kokemustani kiusattuna olemisesta en olisi pystynyt rakastamaan lähimmäistä, kuten nyt. Kiusaaminen nöyrsi minut, mursi ylpeyteni, jolla satutin muita. Ylpeyteni esti minua asettumaan heikon asemaan. Ylpeyteni esti minua elämästä totuudessa.
”Minä tiedän, Herra, että päätöksesi ovat oikeat – oikein oli, että panit minut nöyrtymään” PS.119:75. Aloin etsimään sinua, koska olin yksin ja heikko, sinä tulit vastaan ja löysit minut. Ilman nöyrtymistä emme ymmärrä tarvitsevamme Jumalaa. Tämä pätee niin uskoontulossa, kuin myös läpi uskon elämän. Nöyrtymisen paras hedelmä on Jumalan puoleen kääntyminen, joka taas johtaa Jumalan tahdon mukaiseen elämään ja syntien anteeksiantamukseen. Meidän Herramme Jeesus on myös oman kärsimyksensä syyttömänä kärsinyt, ja vielä meidän vuoksemme. Hän ymmärtää kärsivää ja tietää mitä tarvitsemme, kun kärsimyksessämme tukeudumme häneen. Minä kärsin syyllisenä. Jeesuksen ristin kautta saan olla syytön.
