Eräänä iltana viime joulukuussa olin ajelemassa kotiin ja kuuntelin samalla radio Deistä tulevaa ohjelmaa. Siinä haastateltiin erästä naista, olkoon hän vaikka Anu, jolle Jumala ihmeellisellä tavalla antoi lohtua raskaan elämänvaiheen keskellä.
Nämä ihmeelliset asiat eivät tapahtuneet silloin, kun kaikki oli hyvin ja elämä oli mallillaan. Ne tapahtuivat silloin, kun nainen eli kärsimyksen keskellä. Oli kuolemaa, surua, sairautta. Kaiken keskelle ilmestyi Jumala lohduttamaan ja auttamaan mitä ihmeellisimmällä tavalla.
Haastattelussa Anu kertoi, että hänen veljensä joutui pahaan onnettomuuteen, hän paloi todella pahasti. Mahdollisuudet selviytyä olivat hyvin pienet ja veli kuolikin sitten jonkin aikaa elämästä taisteltuaan.
Veli ei ollut tehnyt uskonratkaisua ja tämä aiheutti uskovalle siskolle paljon tuskaa ja hätää veljen sielun puolesta. Anu rukoili paljon veljensä puolesta. Kun veli sitten kuoli, Anun suru oli valtava. Suurin tuska oli se ajatus, että veli ei ehtinyt ottaa Jeesusta sydämeensä ja saada syntejään anteeksi.
Sitten alkoi Jumala toimimaan. Anun uskova ystävä työskenteli kehitysvammaisten nuorten parissa. Näiden nuorten yhtenä auttavana hoitomuotona oli, että he kirjoittivat säännöllisesti kirjeitä ohjaajilleen siitä mitä heille kuuluu jne. Hämmästys oli suuri, kun ystävä luki kolmen nuoren kirjeet. Niissä jokaisessa oli viesti Anulle lohdutuksen Jumalalta! Nämä kehitysvammaiset nuoret eivät siis tienneet mitään Anusta ja hänen veljestään, eivätkä he tienneet toistensa kirjeiden sisällöstä myöskään. Nuorten luvalla ystävä toi kirjeet Anulle luettavaksi.
Kirjeissä luki hyvin yksinkertaisin ja takeltelevin sanamuodoin, mutta silti täysin ymmärrettävästi Jumalan viesti Anulle. Ne kaikki vakuuttivat, että Anun veli oli saanut ryövärin armon eli hän pelastui vielä kuolinvuoteellaan, viimeisinä hetkinään. Kirjeissä oli yksityiskohtaisia asioita, joista vain Anu (ja Jumala) tiesi. Pääsanoma, mikä niissä oli, oli se, että Anun veli pelastui ja odottaa kaikkia rakkaita Taivaassa.
Kuuntelin mykistyneenä tätä haastattelua ja ihmettelin jälleen kerran Jumalan suuruutta ja sitä miten Hän kohtaa meitä jokaista yksilöllisellä tavalla. Hän tietää tasan tarkkaan mikä meihin “uppoaa” ja mikä meitä auttaa parhaiten. Meillä uskovilla on varmasti paljon kokemuksia Jumalan lohdutuksesta ja haluankin kertoa tässä vielä, kuinka Jumala lohdutti minua veljeni kuoleman jälkeen.
Veljeni kuoli tammikuussa 2009. Kaikki se, mitä tapahtui veljeni kuolemaan liittyen, oli todella raskasta meille omaisille. Eräänä aamuna makoilin sängyssä ja mieleni oli todella synkkä. Muistan vain miettineeni, että miten tämä kaikki voi olla edes mahdollista ja miten ihmeessä selviämme. Samassa näin nopean välähdyksen veljeni kasvoista. Ne olivat onnellisimmat kasvot, jotka olin koskaan nähnyt!
Se lohdutti minua valtavasti, kun tiesin, että veljelläni on kaikki paremmin kuin hyvin ja että kerran näen hänet Taivaan kirkkaudessa. Uskon, että Jumala halusi tällä tavalla lohduttaa minua ja antaa voimaa ja jälleennäkemisen toivon. Kiitos rakas Taivaan Isä lohdutuksestasi!
Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. (2. Kor. 1:3-4)
