

Älä lähde laukalle
Lähiviikkojen aikana on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat saaneet ajatusmaailmani lähtemään suorastaan laukalle. Mitä tuleekaan tapahtumaan niin omassa elämässäni, kuin koko maailmassa? On ollut monenlaista terveydellistäkin haastetta, ja vaikka vastaavia on ollut aiemminkin, ovat viime viikot olleet itselleni melko lailla raskaita. Olin kyllä tietoinen siitä, että ei ole hyvä antaa mielikuvituksen lähteä paisuttelemaan pelkoa tuottavia ajatuksia, mutta niin vain tuntui k

Aila Liukkonen


















