top of page
  • Kaija Hannula

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen – laulu toivosta

Olemme saaneet nauttia lämpimästä kesästä ja sateestakin. Luin keväällä suvivirren syntyhistoriasta, ja se kosketti. Toivoisin jokaisen tietävän ajasta, jolloin virsi on syntynyt. Jokaisen, joka häiriintyy, kun sitä lauletaan, tulisi tietää, mistä siinä oikeastaan lauletaan. Virsi on ruotsalainen kansansävelmä ja tekijä ruotsalainen. Niin, Suomi kuului Ruotsille silloin.


Suomessa sato tuhoutui vuosina 1695–1697 huonojen säiden vuoksi kolmena peräkkäisenä vuonna. Sateet jatkuivat pitkälle kesään, eikä viljaa voinut kylvää ajoissa. Syksy ja talvi tulivat aikaisin, eikä vilja ehtinyt valmistua. Tulivat nälkävuodet. Suomessa kuoltiin nälkään ja sen aiheuttamiin sairauksiin. Talot autioituivat ja moni lapsi ja nuori kuoli kerjuumatkalla kaukana vanhemmistaan. Kun kukat ja kasvu kuolivat, sen seurauksena myös hyönteiset ja linnut kuolivat.


Tätä aikaa on kuvattu Suomen osalta Euroopan pahimpana luonnononnettomuutena. Viimein tuli uusi kevät, uusi toivo ja suvi suloinen.


Kun laulamme Suvivirressä kukista, vihannoivasta luonnosta ja linnuista, emme laula siitä, että koulu loppuu ja kesäloma alkaa. Laulamme kiitollisina siitä, että luonto, josta koko elämämme riippuu, on herännyt eloon.


Kolmannessa säkeistössä sanotaan: ”Sun rakkautesi liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.” Tämä toimi traumaterapian tavoin rukouksena Jumalan puoleen murheitten keskellä.


Ei mennyt montaa vuotta, kun Suomea kohtasi Isonvihan aika vuosina 1713–1721. Samaan aikaan riehui mustasurma eli paiserutto, joka hävitti kansaa. Näiden kahden kauhun väliin tuli Suvivirsi. Ei ole ihme, että se on sukupolvesta toiseen ollut lohdullinen ja tiedostamaton osa meitä.


Laulakaamme sitä kiitollisen mielin muistaen, mistä se on aiheensa saanut.


Kaija Hannula

39 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page