Vieraskynässä tällä kertaa pastori Tommi Laaksovuori.
Haluan jakaa teille erään elämäni ihmeellisimmistä tarinoista. Oli armon vuosi 2006 ja valmistelimme sen kesän Joosua-aktiota. Meillä oli yksi iso ongelma. Emme olleet löytäneet bussikuskia matkallemme ja aika alkoi loppua. Lopulta ryhmämme toinen vetäjä muisti, että hän tietää erään virolaisen miehen, joka ajaa Suomessa bussia. Tartuimme tähän niin kuin viimeiseen oljenkorteen. Jospa saisimme hänet meille ajamaan. Kuinka ollakaan meille melkein tuntematon Esko Süvari lupasi heti lähteä meidän kuskiksemme.
Emme olisi kyllä voineet arvata minkälaisen bussikuskin saisimme. Esko hoiti tehtävänsä viimeistä piirtoa myöten tunnollisesti. Hän vielä omien tehtäviensä lisäksi halusi siivota ja auttaa kaikessa mitä tarvittiin. Pian huomasin, että kuskimme rakasti kertoa tarinoita. Usein kun vapaa-aikana tulin aktiolaisten luo, löysin kaikki aktiolaiset aivan hiljaa istumasta Eskon ympäriltä ja kuuntelemassa mielenkiintoista tarinaa. Itsekin jäin aina kuuntelemaan, kun vaan kiireiltäni ehdin. Tarinat sijoittuivat yleensä Eskon nuoruuteen ja aikaan, jolloin usko joutui usein rankkojen hyökkäyksien kohteeksi Neuvostoliitossa. Tarinat olivat jännittäviä ja täynnä Jumalan ihmeellistä toimintaa ja varjelusta.
Muistan kuinka kerroin Eskolle lempikirjastani, joka kertoo virolaisesta saarnaajasta, joka joutui uskonsa tähden Siperiaan, mutta selvisi sieltä elävänä. Esko kertoi tuntevansa tämän saarnaajan henkilökohtaisesti. Muistan ihmetelleeni, että kuka tämä mies oikein on, kun hän tuntee henkilökohtaisesti Viron hengelliset johtajat. Muistan kun Esko usein seurasi hyväksyvästi hymyillen, nuoruuden energialla touhuavaa ryhmänjohtajaa.
Näin myöhemmin ajatellen matkamme johti aivan liian nopeasti Vaasan vankilaan pitämään vangeille tilaisuutta. Muistan kun astuimme sisään ja jouduimme luovuttamaan omat tavaramme ennen vankilaan astumista. Esko ei millään olisi halunnut luovuttaa aina kaulassa pitämäänsä isoa ristiä, mutta lopulta suostui. En siinä asiaa ajatellessani voinut tietää, että hän saisi vaihtaa ristinsä pian kruunuun. Siellä olimme Vaasan vankilan kauniissa kappelissa. Olimme sopineet, että oli Esko Syvärin vuoro puhua.
Puheessaan hän kertoi elävänsä jatkoajalla. Hänen isänsä kuoli 14 vuotta häntä nuorempana harvinaiseen periytyvään oireyhtymään. Hän painotti vangeille, että hänen sydämensä on aina ollut ihmisten luona, jotka ovat vankilan muurien sisäpuolella. Hän kertoi, kuinka oli tehnyt paljon vankilatyötä Virossa. Huomasin, kuinka vangit kuuntelivat häntä todella keskittyneesti.
Puheen lopuksi kitaristimme soitti ja lauloi Juha Tapion Yksi tie kappaleen. Laulun aikana kuului voimakas kolahdus, kun Esko lyyhistyi vankilan lattialle. Riensimme auttamaan ja aloitimme heti elvytyksen. Pidin häntä kädestä ja yritin löytää pulssia. Tuossa hetkessä koin jotain erikoista. Aivan muutaman sekunnin ohi kiitävän hetken. Tunsin että joku nousi ylös edessäni. Koin sellaista kaikenkattavaa ja täydellistä rakkautta, jota vain Jeesus voi osoittaa. Samalla hetkellä kuitenkin tunsin, että siinä oli Eskon persoona. Sitä tunnetta on todella vaikea selittää, mutta tuntui siltä, että siinä nousivat ylös Esko ja Jeesus yhtä aikaa ja yhtenä. Tämä on erittäin kokemuksellista ja tilanne oli traumaattinen. Silti uskon, että siinä otettiin uskollinen palvelija kotiin.
Ambulanssi saapui ja he ottivat vastuun elvytyksestä, mutta melko pian he joutuivat toteamaan, että Esko on kuollut. He sanoivat, että kuolema tapahtui todennäköisesti aika nopeasti kaatumisen jälkeen. Jouduimme kaikki vielä odottamaan poliisia, joka kutsutaan aina paikalle, kun joku kuolee. Odotus tuntui todella pitkältä. Siinä kaikki olivat aivan hiljaa. Vangit, vartijat, aktiolaiset ja pelastushenkilökunta.
Kun pääsimme pois vankilasta, mieleni oli todella raskas, koska poliisi oli pyytänyt minua keräämään kaikki Eskon matkatavarat ja luovuttamaan ne heille. Oli raskas olo koska tiesin että meillä kaikilla oli tavarat aivan levällään pitkin majapaikkaa, koska meidän oli tarkoitus olla Vaasassa vielä monta päivää. Eskollakin oli yleensä tavarat aivan samalla tavalla kuin meillä, ympäri majoitustilaamme. Osa pestyinä ja kuivumassa narulla ja osa sängyn ympärillä.
Olin todella hämmästynyt, kun saavuin seurakuntaan ja näin, kuinka Esko oli pakannut kaiken ja pistänyt kengätkin siististi laukun viereen. Nostin ne siltä paikalta ja ojensin poliisille. Se yö meni itkiessä. Kaipaus ja ikävä olivat kovia, vaikka enhän ollut Eskoa pitkään tuntenut. Aktion tiiviissä elämässä ryhmästä tulee usein tärkeä ja läheinen verrattain lyhyessä ajassa. Myös se, kuinka paljon Esko antoi meille itsestään tarinoiden ja läsnäolon muodossa, teki meihin kaikkiin pysyvän vaikutuksen.
Muutaman viikon päästä Operaatio Joosuan johtaja Timo Valtonen soitti minulle. Hän kysyi, että tiesimmekö että Esko Syväri oli toiminut kirkkoherrana Virossa. Olin aika sanaton, kun hän jatkoi, että Viron media käsittelee aihetta laajasti sillä hetkellä. Ajatella että, Esko Syväri oli toiminut kirkkoherrana 32 vuotta. Hänet tunnettiin herättäjänä ja karismaattisena uskon miehenä. Pian uutisointi levisi suomalaistenkin lehtien etusivuille. Tämä nöyrä Jumalan mies vietti viimeiset viikkonsa meidän kanssamme. Myöhemmin kuulin, että tuo tapahtuma oli puhutellut vankeja pitkään ja Eskon sanoma oli uponnut syvälle sydämiin. Kuulin tämän vangilta, joka oli myöhemmin tullut uskoon.
Jään kaipaamaan sitä ystävyyttä, joka välillemme muodostui tuona lyhyenä, mutta tiiviinä ajanjaksona. Jäämme kaikki kaipaamaan, niitä jännittäviä tarinoita ja lempeää esimerkkiä kuinka vaeltaa Jumalan palvelijana. Kuitenkin kun palaan näihin muistoihin vuosien takaa, sydäntäni lohduttaa, tieto siitä, että jos Esko itse olisi saanut valita missä hän siirtyy ajasta ikuisuuteen, hän olisi valinnut paikan, jossa hänen sydämensä aina oli. Tuo paikka olisi ollut vankilan muurien sisäpuolella.
Tommi Laaksovuori on tamperelainen perheenisä ja pastori, joka on aiemmin toiminut Mikkelin Vapaaseurakunnan nuorisotyöntekijänä.