top of page
  • Writer's pictureManu Rantanen

Vapaus uskoa ei ole itsestäänselvyys

Suomessa säädettiin laki uskonnonvapaudesta sata vuotta sitten. Perustuslakiimme on selkeästi kirjoitettu, että jokaisella on omantunnon- ja uskonnonvapaus, jota saa myös ilmaista vapaasti. Tästä on syytä olla kiitollinen. Meidän ei tarvitse pelätä, että kirkossamme olisi pakollista kasvojentunnistusteknologiaa, jolla voitaisiin kontrolloida kokousten kävijöitä tai esitettyjä puheita kuten Kiinassa. Saati että meidän pitäisi olla peloissamme kirkkoihin tehtyjen väkivaltaisten iskujen takia, kuten Nigeriassa (ks.: https://opendoors.fi/worldwatchlist/wwl-2023-vainoraportti-lehdistotiedote/).


Lait eivät kuitenkaan ole kiveen kirjoitettuja, vaan ne ja niiden tulkinta ovat jatkuvan yhteiskunnallisen keskustelun alla. Kun kristillinen ihmiskäsitys ihmisestä Jumalan kuvana on vähitellen korvautunut ajatuksella, että olemme jonkun sattuman oikusta kehittyneitä pölyhiukkasia ilman sen kummempaa tarkoitusta, ovat laintulkinnatkin muuttuneet – liittyvät ne sitten vaikkapa raskaudenkeskeytyksiin tai eutanasiaan.


Keskustelu sananvapaudesta, jossa sananvapaus ei enää perustu keskinäiselle kunnioitukselle vaan kilpailulle siitä, kuinka paljon uskontojen pyhiä kirjoja voidaan julkisesti loukata, on tultu kovin liukkaalle pohjalle. Työpaikoilla ja mediassa voi nykyisin vapaasti tunnustaa epäuskoaan Jumalaan, mutta mahdollisuutta uskon julkiseen tunnustamiseen kyseenalaistetaan, ja kouluissa jopa pohdittu vakavasti, minkä säkeistön Suvivirrestä saisi tänä vuonna laulaa.


Omantunnon- ja uskonnonvapaudesta on syytä pitää kiinni myös tulevaisuudessa. Vaikka seurakuntiin liitetään kotimaisessa keskustelussa taas uusia merkityksiä – jo kuluneen ”lahkolaisen” tilalle on tullut ”fundamentalisti” – ei tästä pidä pelästyä ja vetäytyä siihen kaappiin, johon uskovat halutaan laittaa. Evankeliumi on ilosanoma, jota suomalaiset tarvitsevat juuri nyt.


Manu Rantanen

59 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page