Viekää minut kukkaisvuoteella taivaaseen

Tullessani uskoon parikymppisenä kuulin joskus vitsailtavan lausahduksella ”viekää minut kukkaisvuoteella taivaaseen”. Tämä oli jonkun saarnamiehen viittaus kristittyihin, jotka odottavat inhimillisesti helppoa elämää ilman vastoinkäymisiä. Vaikka ymmärränkin, että uskoontulo ei poista meiltä inhimillisen elämän erilaisia haasteita, tunnistan tällaisesta helppouden toiveesta usein itsenikin. Huokailen, valitan ja nurisen Jumalalle, kun asiat eivät mene toivomallani tavalla tai jonkinlainen kriisi tulee elämään.

Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Jos me olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia” (1 Kor. 15:19). Itselleni tuo jae on jollain merkillisellä tavalla lohdullinen ja tulee mieleeni vaikeina aikoina. Jeesuksen valmistaman pelastuksen vastaanottaminen ei poista elämästämme vaikeuksia ja elämme pitkiäkin ajanjaksoja, jotka koemme uuvuttavana erämaana tai yön pimeytenä. Esimerkiksi sairaus, työttömyys, läheisen kuolema, avioero tai muut ihmissuhdeongelmat ovat tuttuja uskovillekin. Tällaisina aikoina mielellään kellahtaisimme kukkaisvuoteeseen. Jumalan tarkoitus kuitenkin on, että kaikissa olosuhteissa oppisimme luottamaan ja turvautumaan Häneen ja elämään kriisiemme läpi Hänen kanssaan. Kunpa jaksaisimme elämämme kivuissa muistaa, että toivomme ei ole inhimillisesti helppo elämä, vaan iankaikkinen elämä.

Uskon, että Jumalan apu elämäämme tulee usein toisten uskovien kautta. Toki Jumala toimii aivan yliluonnollisellakin tavalla, mutta uskon Hänen suunnitelmansa olevan, että voisimme toinen toisillemme heijastaa Kristusta ja Hänen asennettaan. Kuulostaa ehkä juhlalliselta ja vaikealta. Mitä se voisi olla käytännössä? Vaikka sitä, että olemme aidosti kiinnostuneita ystävän jaksamisesta ja kuuntelemme hänen huoliaan ilman, että yritämme antaa niille selitystä tai ratkaisua. Viemme ruokaa ystävälle, joka ei sairautensa tai surun takia jaksa itse tehdä ruokaa. Olemme hoitoapuna uupuneelle lapsiperheelle. Jumala kyllä näyttää meille tapoja auttaa ja tukea, jos vain olemme valmiita kuulemaan ja toteuttamaan.

Itselläni on taipumus elämän haasteissa jäädä jumiin miksi-kysymykseen: Miksi on niin vaikeaa? Miksi Jumala ei kuule? Miksi Hän ei vastaa, vaikka olen lopen uupunut? Useinkaan emme saa mitään vastausta näihin kysymyksiin. Joskus vastaus saattaa kirkastua vuosien päästä. Olen myös kuullut sanottavan, että ”kerran perillä saamme vastauksen”. En tiedä, saammeko. Itse asiassa ajattelen, että siinä vaiheessa asialla ei ole enää merkitystä. Luottamusta koetellaan ja epäusko voi vallata mielen. Jumala kyllä kestää kaiken kipuilumme, mutta tärkeintä on riippua Hänessä kiinni, tuntui miltä tuntui. Pietari totesi Jeesukselle: ”Herra, kenen luo me menisimme?” (Joh. 6:68). Elämän vaikeudet voivat katkeroittaa ja viedä meidät eroon Jumalasta tai kirkastaa meille sen, että ainoa toivomme on Hänessä. Niin helppoina kuin vaikeina aikoina.

Entä se kukkaisvuode? Ehkä se odottaa meitä taivaassa. Vaikka luulen kyllä, että Jeesus on valmistanut meille jotain vieläkin parempaa.

Marjut Rantanen