top of page
  • Writer's pictureVesa Nyrhinen

Elämä on jatkuvaa muutosta

Olen huomannut iän myötä uusien asioiden joita ei ole aikaisemmin tehnyt, aloittamisen vaikeammaksi kuin nuorempana. Asioita siirtää viimeiseen asti, koska epävarmuus siitä osaako tehdä jonkin asian tuntuu vaikealta. Taaksepäin elämää miettiessä uusia asioita on saanut ja joutunut opettelemaan jatkuvasti, mutta taitaa olla niin, että ihminen mielellään elää tasaista rutinoitunutta elämää.


Muutoksia ei kuitenkaan elämässä voi välttää. Erityisesti mieleeni on jäänyt vuosi 2009, jolloin ensimmäistä kertaa menin töihin työpaikkaan joka ei ollut omassa hallinnassani, vaan minulla oli johtaja. Sitä ennen olin ollut yrittäjänä ja saanut hallita omaa työelämääni itse. Samaan aikaan kun aloitin uudessa työssäni, isäni kuoli ja hieman sitä ennen olimme muuttaneet perheen kanssa asumaan uuteen kotiin.


Stressipisteytystaulukossa pisteitä kertyi enemmän kuin taulukossa on tilaa. Taulukko oli oikeassa, muistan tuon kesän olleen ilman värejä, se oli synkkää aikaa. Vuoden päästä tuosta ajasta kaikki oli muuttunut, olin päässyt sisälle uuteen työhön, surutyö oli pitkälle käsitelty ja uudessa kodissa mukava asua ja siinä asumme edelleen.


Myös tämä vuosi on ollut muutosten aikaa ja uuden opettelua monessa asiassa. Jälleen on uusi työ ja uusi harraste. Varsinkin harrastuksen aloittaminen tuntui vaikealta, vaikka yritin lukea asiaa käsitteleviä kirjoja. Uusi harrastus on mehiläistenhoito ja se on ainakin tähän saakka sujunut hyvin. Toivottavasti karhut pysyvät pesistä loitolla.


Ihminen joutuu elämänsä loppuun asti uusien asioiden ja muutoksen äärelle, halusi tai ei. Osa tulee äkkiarvaamatta, osa pikkuhiljaa kuin hiipien ja osa on sellaisia jotka olemme itse valinneet. Vanheneminen on sitä lajia joka tulee kaikille eteen hiljaa hiipien, sitä ei voi välttää.


Kaiken keskellä on kuitenkin jotakin joka ei muutu ja joka on jokaisen uskovan turva ja mitä suurempi muutos sen enemmän käännymme hänen puoleen. Jeesukseen saamme turvata kaikessa osaamme jotakin tai emme. Häneltä saamme elämään viisautta. Uskovan ihmisen koko elämä on muutosta Jumala-suhteen kautta, meidän tulisi muuttua Jeesuksen kaltaisuuteen Pyhän Hengen meitä muuttavan työn kautta.


Ihmisen osa on luovuttaa elämän ohjakset Jeesukselle ja antaa hänen muuttaa elämämme. Turvaaminen ensisijaisesti Jumalaan ei elämän muutoksissa / myrskyissä ole aivan helppoa, mutta koko loppuelämä on aikaa opetella.


Ps. Tämä on ensimmäinen kirjoittamani blogipostaus ja aloittaminen oli jälleen vaikeaa.



78 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page