Historia kertoo Jumalan uskollisuudesta

Mikkelin vapaaseurakunta on pitänyt lamppuaan ylhäällä Mikkelin kaupungin keskellä jo 120 vuotta. Toisinaan valo on ollut loistava ja väkeä on ollut runsaasti liikkeellä sen ympärillä. Joskus taas se on ollut melko himmeä, jopa vakankin alla. Tällaisen kuvan voi saada historiallisista lähteistä, joita ovat esimerkiksi seurakunnan toimintakertomukset ja historialliset sanomalehdet.

Tuo 120 vuotta lasketaan vuodesta 1906, kun seurakunta hyväksyttiin Suomen Vapaalähetykseen. Liike rekisteröityi ja otti vuonna 1923 nimen Suomen Vapaakirkko, kun Uskonnonvapauslaki oli tullut voimaan. Mikkelissä vapaaseurakunnan syntyä edeltävä julistustyö ja liikehdintä alkoivat kuitenkin jo 1880-luvulla. Tuolloin lähetyssaarnaaja Anna Massinen ja postivirkailija Ilma Manser alkoivat pitää kokouksia alueella. Mikkeli oli jonkin aikaa heidän toimintansa keskus.

Vastustusta nousi ilmeisen paljon. Mikkelin Sanomissa oli esimerkiksi melko pilkallinen kirjoitus, jossa kuvataan sisarten kokoustoimintaa Ristiinassa. ”Kuokkavieras”-nimimerkin taakse piiloutunut kirjoittaja kuvasi Brahenlinnan eli Everstin virkatalon salissa pidettyä kokousta seuraavasti:

”…Tämän jälestä lauloi hän „Harpun säweleistä" jonkun laulun tai wirren, miksi häntä sanosinkaan... Kun laulu oli päättynyt, rupesi heti toinen neideistä, kai se oli neiti Massinen, siewään, ujeltawan surullisesti kertomaan omaa elämäkertaansa, miten paha se oli ollut ennen ja miten loistawa se nyt oli — kehui kuin aikamies, kohta sanoi olewansa 3½ wuotinen Jumalan lapsi. Taas laulettiin, ehkäpä rukoiltiinkin, en muista oikein. Neiti Mansner alkaa taas kertoa… laulettiin, rukoiltiin wälillä. „Tule, tule, tunnusta syntis, jää tänne muiden mentyä, saat nähdä miten hywä on Jumalan lapsena olla". Tämmöistä huudahtusta kuuli tuon tuostakin…” (Mikkelin Sanomat 1891)

Liikehdintä kuitenkin alkoi ja ihmisiä tuli uskoon. Mikkelissä järjestäydyttiin seurakunnaksi, ja omalle kokoustilalle tuli selkeä tarve. Jo vuonna 1911 olikin uusi Eelimiksi kutsuttu kirkko valmis. Se rakennettiin Mikonkadun ja Raatihuoneenkadun kulmaan, keskeiselle paikalle. Kirkon vihkimisestä on säilynyt seuraava kuvaus, jonka Kotimaa-lehti julkaisi vuonna 1911:

”…sai Mikkelin wapaaseurakunnan uusi rukoushuone sekin omat ristinsä. Yksi asetettiin torninhuippuun ja toiset siwupäätyihin. Nämätkin rautaristit kuiskaawat meille, joilla on murheen ristit, mitkä milläkin, että siinäkin on „Betel," Jumalan huone sekä myöskin Golgatan risti, jonka juurelle saamme laskea kaikki ristimme, kun ne ylen painawiksi tulewat. „Meillä on Herra, Herra joka auttaa meitä murheenristin ja kiusauksen alla". Tämmöiset mietteet waltasiwat mieleni tässä ristien laskemistilaisuudessa, johon satuin, sillä minullakin on minun ristini, jonka myöskin tahtoo Jeesus kantaa, jos waan tahdon sen antaa. Mainittu rukoushuone on kokolailla siewä ja soma.”

Historia kertoo laajasta maaseututyöstä, jolloin käytännössä koko nykyinen Etelä-Savo oli seurakunnan työn lähetyskenttää. Traagisiin tapahtumiin kuuluu Eelim-kirkon tuhoutuminen toisen maailmansodan pommituksissa. On kuitenkin ilmeistä, että seurakuntana voimme todeta: ”Tähän asti on Herra meitä auttanut”. Vietämme 120-vuotisjuhlaa 25. lokakuuta.

Manu Rantanen

Historialliset lehtilainaukset ovat Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista