top of page
Writer's pictureVesa Nyrhinen

Jumalan suunnitelma ei muutu

Asumme Hiirolassa, joka on pieni kylä Mikkelin pohjoispuolella. Kylällä on joitakin vuosikymmeniä sitten ollut kaksi kauppaa, paloasema, koulu ja juna-asema. Ensin lakkautettiin juna-asema, seuraavaksi kaupat ja viimeisenä muutama vuosi taaksepäin loppui koulu. Vapaapalokunta toimii edelleen ja rakensivat jopa uuden autohallin paloautolleen.


Maaseutujen pienillä kylillä tämä on ollut suuntana jo pitkän aikaa, palvelut keskittyvät kaupunkeihin ja sähköiseen asiointiin niillä aloilla joiden osalta se on mahdollista. Maaseutu autioituu ja ihmiset muuttavat töiden perässä kaupunkeihin. Ennusteiden mukaan pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere ovat kasvualueita ja muilta alueilta väki pitkällä aikavälillä vähenee.


Näin siis ennusteiden mukaan, mutta ennuste on aina ennuste ja välttämättä asiat eivät mene niin kuin ennustetaan. Voimme miettiä mikä voisi muuttaa tämän ennusteen suuntaa. Yhtenä asiana mieleeni tulee, että jos jostakin syystä ruokaa tuotettaisi maailmalla vähemmän, vaikka ilmaston muutoksen haasteista johtuen. Tuotantoa olisi vähemmän kuin kysyntää, johtaisi se ruuan hinnan nousuun. Se taas vaikuttaisi meillä suomenmaassa sitä, että omalla tuotannolla olisi arvo, vaikka kyseessä olisi pelkkä isohko kasvimaa. Tämä taas johtaisi siihen, että väkeä muuttaisi kaupungeista maaseudulle.


Aikoinaan kuuluisa ranskalainen filosofi Voltaire, joka vastusti kaikin voimin kristinuskoa ja pappeja, väitti, ettei sadan vuoden päästä kukaan tiedä Raamatusta mitään, koska tiede menee niin kovalla vauhdilla eteenpäin. Jumalalla ei olisi tulevaisuutta. Kävi kuitenkin niin, että se kolmikerroksinen talo, jossa Voltaire asui Englannissa, joutui raamattuseuran varastoksi, ja oli ajoittain täynnä raamattuja kellarista ullakolle asti. Tämä toteutui noin sata vuotta Voltairen kuoleman jälkeen.


Valtioiden ollessa sodassa pyrkivät eri osapuolet luomaan strategioita voittaakseen toisen osapuolen. Laskelmat voivat olla tarkkoja ja huomioida erilaiset muuttuvat tekijät. Siitä huolimatta ne usein pettävät ja hinta on kallis. Toisen maailmansodan yhtenä ratkaisevimpana operaationa oli Normandian maihinnousu 6.6.1944. Maihinnousu onnistui ja tiedettiin natsi-Saksan häviävän sodan. Sota oli siis voitettu, mutta se kesti vielä n. 11 kuukautta ja maksoi enemmän tappioina länsiliittoutuneille kuin sitä ennen olleet taistelut. Natsi-Saksan laskelmat pettivät ja he hävisivät sodan.


Ihmiselle on luontaista pyrkiä hallitsemaan elämäänsä ja suunnittelemaan asiat etukäteen. Kun tulee jokin odottamaton muutos, jossa suunnitelmat pettävät, hallintavalta menetetään ja ollaan kriisissä. Käytännössä näin käy meille kaikille jossakin vaiheessa elämäämme. Ainoa jossa laskelmat eivät petä on Raamattu. Jumala on kaikkitietävä ja Raamatun tapahtumat tulevat toteutumaan. Raamatun lupaukset meille ovat luotettavia ja kun turvaamme Jumalaan on meillä perustus joka ei petä elämän myrskyissä. Siitä syystä on hyvä ja turvallista luovuttaa itsensä ja elämänsä Herramme Jeesuksen käsiin ja johdatukseen.



79 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page