Tässä älykännyköiden ja läppäreiden kyllästämässä maailmassa voi olla minun lisäkseni joku muukin, joka joskus tuntee jonkin sortin alamittaisuutta, kun ei ole kykenevä oppimaan kaikkea tietotekniikan koukeroita. Itseäni ne suorastaan ahdistavat, mikä luo jo valmiiksi jonkinlaisen lukon mieleen, joka estää jopa oppimisen.
Matkustaessasi vaikka paikallisbussissa lähes joka toisella on kädessään puhelin. Sieltä seurataan monenlaista viihdettä, tutkitaan viimeiset trendit ruokavalioista vaatetukseen, mikä sattuu sillä hetkellä olemaan kuumin puheenaihe. Etsitään seuraa illanviettoihin ja viikonloppuihin. Vieressä istuva seuraa omaa kanavaansa eikä katseita juuri vaihdeta puhumattakaan siitä, että keskittyttäisiin vierustoverin sanomisiin.
On hyvä, että on laitteita, jotka tuovat maailman tilanteet ja tapahtumat lähes reaaliajassa tuoleihimme ja olohuoneisiimme. Olisi kuitenkin hyvä joskus pysähtyä pohtimaan, onko kaikki tieto tarpeellista. Jo Jeesus aikoinaan muistutti touhuntäyttämää Marttaa siitä, että vain yksi oli tarpeen ja kuinka Maria oli valinnut hyvän osan ollessaan Jeesuksen jalkojen juuressa. (Luuk.10:38-42) Jeesus tahtoisi, että katsoisimme Häneen ja kuuntelisimme, mitä Hänellä on meille sanottavaa. Hän tahtoisi kuulla äänemme. Hänellä on paljon enemmän näytettävää meille, kuin osaamme edes kuvitella.
Ihastunut tai rakastunut ihminen tahtoo – ainakin useimmiten – katsoa rakkautensa kohdetta ja viettää mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan. Tuo sama toive on Jumalalla. Hän, joka rakastaa meitä iankaikkisella rakkaudella tahtoisi, että viettäisimme aikaa Hänen kanssaan, kuuntelisimme Häntä, ja antaisimme Hänen johdattaa elämäämme Pyhän Henkensä kautta.
Olisiko siis joskus hyvä unohtaa mediat ja katsoa ihmistä, joka on vierellä? Kuunnella häntä ja kenties jopa vastata esille tulleisiin kysymyksiin? Tai esittää itse kysymyksiä? Voi olla myös ilahduttavaa katsoa keväällä luonnon heräämistä uuteen kukoistukseen ja kuunnella, mitkä linnut palaavat ensimmäisinä pesimäalueilleen. Joka kevät Jumala pukee luonnon uuteen loistoon. Joka kevät koivuihin tulevat uudet, tuoreet lehdet ja joka kevät ja kesä uudet kukkaset näkevät auringon. Kaikki se, mitä Jumala on luonut, on hyvää.
Jo useamman vuosikymmenen takana on aika, jolloin poikamme oli pieni. Kun olin laittamassa häntä nukkumaan, pidin häntä usein kädestä kiinni ja samalla katselin häntä. Sänkymme olivat melko lähekkäin ja joskus yöllä herätessä kättä piti roikottaa sängyn reunan yli, jotta pikkumies nukahtaisi uudelleen. Kun ote sormista hellitti, varovasti hivutin käden irti ja käänsin kylkeä. Eikä aikaakaan, kun sängystä kuului pikkumiehen komento: ”Kato miuta päe!”
Joskus tuntuu, että teen itse Jumalalle saman pyynnön. Pyydän, että Hän katsoisi minuun ja ottaisi kädestäni kiinni. Ottaisi syliin ja kantaisi raskaiden elämänvaiheiden yli. Viime vuosien aikana olen saanut kokea, että Jumala todella tekee niin. Hän kantaa ja Hän pelastaa.
Jumala näkee meidät. Hän välittää meistä. Hän tietää elämäntilanteemme ja siihen liittyvät haasteet. Olkoon usko ja luottamus Häneen joka päivä hieman vahvempi ja nähkäämme toinen toisemme arvokkaina Jumalan luotuina.
Lauloi peipponen pihapuussa
Oli kuin Jumalan sanat suussa.
Saat anteeksi armosta, armosta vain
Ole hyvillä mielin lapsenain.
Aila Liukkonen
Comments