• Vilma Laaksovuori

Kohtaamisiin

Joitakin viikkoja sitten sain sydämelleni kirjoittaa kirjeen. Kirjoitin henkilölle, jonka olen saanut tuntea jo varhaisesta lapsuudestani asti, mutta jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Oikeastaan hän oli saanut vierailla ajatuksissani jo pitkään, mutta vasta nyt pysähdyin kuuntelemaan tuota melko hentoa kehotuksen ääntä kirjoittaa hänelle.


Huokailin Jeesukselle, että mitä hän tahtoo minun sitten kirjoittavan? Mutta vastauksena koin vain kehotuksen aloittaa. Niinpä minä etsin jo hyvin kuluneen ruutuvihkoni ja kynän. Istahdin keittiönpöydän ääreen tuijottamaan tyhjää paperia. Ja vain hetken ihmettelyn jälkeen aivan tavalliset sanat ja lauseet alkoivat nousta mieleeni. Aloin kirjoittamaan.


Aloitin kirjeen kertomalla meidän perheestämme, kuulumisista, ihan niin kuin lapsenakin hippolehden kirjekavereille. Kuitenkin ennen kaikkea halusin kohdata ja kiittää häntä. Kiittää siitä, kuinka hän, yhdessä edesmenneen aviomiehensä kanssa, oli kohdannut minua ja koko lapsuuden perhettäni. Kiitinkö suoraan vai epäsuorasi, sitä en muista, mutta toivon sen välittyneen hänelle.


Heidän vierailunsa meidän kodeissamme ovat arvokkaita muistoja. Asuimme sitten lähellä tai kaukana he saapuivat iloisesti kurvaillen punaisella pienellä autollaan. He huomasivat niin lapset kuin aikuisetkin. Saimme yhdessä syödä, jutella, rukoilla ja laulaa. Voi kuinka ihana virvoittava ”pöhinä” noihin vierailuihin sisältyikään!


Heidän rakkaudellinen tapansa kohdata meitä lämmittää ja puhuttelee minua yhä tänä päivänä. Sisältäni nousee suuri kaipuu. Kunpa itsekin osaisin tai edes haluaisin pysähtyä toisen ihmisen äärelle, kohdata ja rakastaa. Pysähtyminen ei kuitenkaan ole aina kovin helppoa. Sillä vaikein osuus ei ollutkaan itse kirjeen kirjoittaminen, vaan ”matka” pysähtymisen äärelle.


Kuinka siis osaisin nähdä ja kuulla toisen ihmisen, kun en kuuntele aina itseänikään saatikka Jumalaa. Ja toisaalta onko toisen ihmisen äärelle pysähtyminen enää edes ajankohtaista? Ehkä se oli vielä hetki sitten ennen koronaa? Tai kenties se on nyt jopa ajankohtaisempaa kuin koskaan milloinkaan? Ehkä juuri tämä aika auttaakin meitä pysähtymään. Sillä yhteyden kaipuumme ei ole hävinnyt minnekään, se joutuu vaan etsimään uusia tai jopa vanhanaikaisia reittejä.


Ja samaan aikaan yhteys Jumalaan ei ole muuttunut! Hän haluaa kohdata minua ja sinua, juuri siellä missä me ikinä menemmekään. Rukoillaan, että tämä erikoinen aika voisi antaa meille halun ja mahdollisuuden kohtaamisille sekä mielikuvitusta keinoille.


0 katselukertaa

©2020 MIKKELIN VAPAASEURAKUNTA * Savilahdenkatu 26, 50100 Mikkeli *