• Manu Rantanen

Vanhemman pojan paluu

Mies laahusti väsyneenä autiota tietä pitkin ja lopetti peltotyöt taas yhdeltä päivältä. Vielä iltapäivän aurinko hiostutti kuumentunutta niskaa, kun tie kääntyi kohti kotia.


Mieli synkkänä hän mietti elämäänsä. Täällä hän tuhlasi miehuusvuosiaan niin kuin palkkalainen, vaikka talossa oli kyllä palvelijakuntaa ja vaurautta riittävästi. Valinta oli toki hänen omansa, mutta hän koki vanhimpana poikana velvollisuudekseen ottaa vastuun talon töistä. Mieluimmin hän vietti aikaa muutenkin yksin, ettei tarvitsisi teeskennellä muille iloista naamaa.


Kaikki alkoi, kun oli tapahtunut se katastrofi…. Niin, nuorempi veli oli tehnyt julkean tempun ja nautti nyt leveästä elämästä jossain isän omaisuutta tuhlaten! Kuuma kateuden aalto kuumensi miehen kasvot kireiksi.


Talon hahmo häämötti jo edessäpäin pitenevien varjojen takana. Mies höristi korviaan. Aivan kuin musiikkia, kuin iloisia huutoja. Mitä kummaa on tapahtunut? Hän kysyi yhdeltä palvelijoista ihmeissään asiaa. Vastaus löi hänet täysin ällikällä. 'Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin'. Tämä oli viimeinen pisara! Mies jäi mielenosoituksellisesti ulos muka kohentamaan pihapuutarhaa. Pitäkööt muut hauskaa.


Isä näki poikansa ulkona ja lähestyi tätä hymyillen. Isä oli aina yhtä turvallinen ja lempeä. ’Liian lempeä’, ajatteli mies. Pikkuveli olisi ansainnut selkäsaunan eikä juhlia! 'Vuosikaudet olen raatanut enkä ole milloinkaan käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.'


Isä vastasi: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'


Jotain oli vähitellen vinksahtanut vanhemman veljen sisimmässä. Hän oli sokeutunut kaikelle sille hyvälle, minkä keskellä eli. Hän ei ymmärtänyt iloita niistä mahdollisuuksista ja tarttua niihin, joita hänellä joka päivä isän talossa oli. Hänellä riitti ruokaa, vaikka nälänhätä uhkasi monia alueita. Hänellä oli mahdollisuudet oppia isältä viisautta ja pyytää häneltä kaikkea mitä tarvitsi.


Tästä huolimatta hänen oli kokenut olevansa palkkalainen, ei niinkään lapsi. Isä oli alkanut tuntua yhä kaukaisemmalta. Työn motiiviksi oli tullut isän ja kyläläisten kuviteltujen odotusten täyttäminen. Hän ei enää elänyt armosta vaan ansiosta. Unohtunut oli, että ’…töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi’ (Room. 4:4-5).


Niin, isä näytti häneltä kitsaalta, mutta se oli suuri vale ja heijasteli ennemminkin miehen omaa asennetta. Isä suorastaan odotti pojaltaan pyyntöjä, mutta tämä tuntui miehestä liian nöyryyttävältä.


Isä katsoi surullisin silmin vanhempaa poikaansa. Hän oli myös tuhlaaja, joka tuhlasi elämänsä mahdollisuuksia katkeruudessa ja kateudessa, vieläpä omassa kodissaan! Yltäkylläinen elämä isän, ystävien ja oman perheen kanssa olivat kaikki käden ulottuvilla, mutta hän oli tehnyt valinnan, jonka pontimena oli kitkerä velvollisuus. Mies syytti tilastaan veljeään, isäänsä, Jumalaakin. Kaikkea muuta paitsi omaa itseään.


Kertomus vanhemmasta veljestä paljastaa ulkoisiin tapoihin ja toisten silmänpalvelemiseen perustuvan uskonnollisuuden tarinan. Niin usein se valitettavasti löytyy kirkkorakennuksista. Isämme, joka on rikas antaja kaikille, jotka häneltä anovat, odottaa meitä edelleen. Hänen palvelemisensa, oli se sitten pellolla tai missä tahansa, on suhteen tulos eikä edellytys.


Haluan uskoa, että myös vanhempi veli nöyrtyi ja meni itseensä. Löysi jälleen sen kadoksissa olleen lapsen ilon ja lähti mukaan karkeloimaan yhdessä veljensä ja ystäviensä kanssa isän taloon. Siitä alkoi uusi kertomus hänen elämässään.


Manu Rantanen


Tuhlaajaveljen kertomus löytyy Raamatusta, Luuk.15:25-32.

26 katselukertaa

©2020 MIKKELIN VAPAASEURAKUNTA * Savilahdenkatu 26, 50100 Mikkeli *