• Anneli Salin

Come Dance With Me (Tule tanssimaan kanssani)


Tämä Joel Chernoffin laulu alkoi tänä aamuna soimaan sydämessäni. Laitoin sen soimaan ja etsin sanat. Kyyneleet virtasivat lakkaamatta. Laulussa Yeshua kutsuu tanssimaan kanssaan, ylistämään ja laulamaan Hänelle uusi laulu. Tiedän miksi Pyhä Henki nosti juuri tämän laulun melodian sydämelleni. Takanani on 30-osainen, brasilialaista tuotantoa oleva sarja nimeltään “El Rey David, el corazon apasionante” (Kuningas Daavid, intohimoinen sydän). Valitettavasti se on saatavilla vain portugaliksi ja espanjaksi.


Kuningas Daavidilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni, ja nuo tunteet purkautuivat ollessani Jerusalemissa vuonna 2014. Menin ystäväni kanssa katsomaan Daavidin hautaa ja hänen arkkuaan pieneen kappeliin. Kun pääsin arkun äärelle, näin kuin videofilmiltä Daavidin elämän. Tuntui käsittämättömältä, että siinä hän oli, Daavid, jonka kautta Pyhä Henki oli opettanut minulle lukuisia ilmestyksenomaisia asioita itsestään vuosikymmenien aikana. Aloin itkeä ja itkeä niin paljon tässä järisyttävässä hetkessä, että vieressäni oleva nyökyttelevä juutalaisnainen pysähtyi omista rituaaleistaan ja kääntyi katsomaan minua ihmeissään. Olisin jäänyt siihen varmaan asumaan, mutta ihmisjono takanani kasvoi, joten oli pakko lähteä pois. En koskaan unohda tuota hetkeä.


Tästä sarjasta voisin sanoa samaa. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Siinä oli lukuisia kohtia, jotka jysähtivät sisimpääni kuin pommi. Ja kaikessa oli kysymys Daavidin sydämestä ja luonteenlaadusta, jotka olivat omaa luokkaansa. Ei ihme, että Jumala valitsi juuri tämän paimenpojan omaksi palvelijakseen ja heijastamaan Suuren Kuninkaan kuvaa.


Yksi puhuttelevampia hetkiä minulle oli Daavidin tanssi, karkelointi ja ylistys liitonarkin edessä, kun se kuljetettiin Jerusalemiin. Tamburiini kädessään hän estottomasti tanssi, ylisti, riemuitsi ja rukoili kaikin voimin Herran edessä koko kansan nähden. Hän ei todellakaan kuninkaallisessa asemassaan miettinyt, että “mitäköhän muut ajattelevat”. Hän tiesi, että taivaassa on toinen Kuningas, joka on kaiken ylistyksen ja karkeloinnin arvoinen. Hänen antautumisensa veti mukaansa koko kansan, jotka olivat teiden varsilla tätä suurta hetkeä todistamassa. Joukossa toki oli “vapaa-ajattelijoita”. Miikal, hänen vaimonsa, oli kädet puuskassa ylhäällä tornissa ja katseli halveksien kuninkaan riemua ollen häpeissään tämän puolesta. Kuningas saikin kunnon nuhteet vaimoltaan juhlien jälkeen. Mutta Daavid totesi yksinkertaisesti, että “Jumalalle minä tanssin”. Miikal jäikin sattuneesta syystä sitten hedelmättömäksi.


Olkaamme Daavidin kaltaisia, ja riemuitkaamme vapaasti Herran edessä Miikaleista välittämättä.


SIUNATTUA JA RIEMULLISTA VUOTTA 2022!


Anneli Salin


39 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki