Edessäni on tyhjä sivu. Blogivuoroni on tänään. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun koen mieleni tyhjäksi sanoista. Näin tapahtuu usein. Olen rukoillut viimeisen viikon ajan aihetta blogiini. Tyhjää. Mieleeni nousee vain varoituksia: ”Moni viskoo sanoja, kuin miekan pistoja, mutta viisasten kieli on kuin lääke... Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu… Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea...”
”Kelvatkoon sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi Herra, minun kallioni ja lunastajani.” (Ps.19:15). Sanoilla ja ajatuksilla on merkitys, joiden arvoa en aina ymmärrä. Paljon olen joutunut katumaan sanojani. Harvemmin sitä, että olin hiljaa ja vaikenin. Vaan lienen vaiennut siellä, missä olisi pitänyt puhua. Ja puhunut silloin, kun olisi ollut syytä vaieta. Jesajakin huudahtaa: ”Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!” (Jes.5:21).
Jeesus, Kristus, armahda minua! Sinä näet, miten yritän olla viisas ja ymmärtäväinen
omassa voimassani. Kuitenkin Sinä näet sydämeni ajatukset läpikotaisin, mikään ei ole salassa Sinulta. Kunpa sanani saisivat olla lääke, lohtu ja rohkaisu. Ne ovat sitä silloin kun ne tulevat Sinulta Herra. Puhu Herra, palvelijasi kuulee.
Eija van Riezen