top of page
  • Writer's pictureManu Rantanen

Kaikki muuttuu – Jumala ei muutu

Muutos on pelottava sana. Meille on tutumpaa jo olemassa oleva, sillä tunnemme sen ainakin tulevaa paremmin. Mutta kun on tapahtumassa jotakin, mikä on hallintamme ulottumattomissa, se on pelottavaa. Elämän ja kasvun edellytys on kuitenkin jatkuva muutos. Olemme joka hetki elämänvaiheessa, josta meillä ei ole aiempaa kokemusta. Mukavampaa olisi ollut jäädä äidin kohtuun lämpimään tai pieneksi lapseksi, jota muut hoivaavat. Mutta ilman muutosta ja sen sisältämää epämukavuutta, jopa kipua, emme kasvaisi aikuisiksi.


Toki silloin, kun muutos on tapahtumassa parempaan itse määrittelemällämme ja odottamallamme tavalla, se on mahtava asia: saamme uuden työpaikan, löydämme puolison, muutamme uuteen kotiin. Mutta usein muutokset eivät noudata unelmiamme, vaan yllättävät ikävästi. Myös meidät uskovaiset, vaikka joskus muuta kuulee väitettävän. Muutos on kuitenkin oikeastaan ainoa mahdollisuus kasvuun ja uuden oppimiseen.


Kerran Pietari kuuli Jeesuksen suusta ikävältä kalskahtavan profetian: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Kun olit nuorempi, sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit. Mutta kun vanhenet, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo (Joh.21:18).


Kyseessä oli ennustus Pietarin marttyyrikuolemasta, mutta myös koko hänen loppuelämästään seurakunnan johtajana. Hänen oli aika ottaa vastuuta, jotta seurakunta syntyisi, kasvaisi ja vahvistuisi Jumalan suunnitelmien mukaisesti. Ilman Pietarin kuuliaisuutta, tosin aikamoisten kompurointien jälkeen, olisi seurakunnan historia ollut ehkä kovin toisenlainen.


On turha toistaa tässä niitä vaikeuksia, joiden keskellä parhaillaan olemme koko ihmiskuntana. Myös seurakunnalla on omat, jopa odottamattomat haasteensa. Kokoontumisrajoitukset estävät totutut rutiinimme. Mediailmasto on muodostunut ankaraksi Raamattuun uskonsa perustavia kohtaan.


Minkälaisia mahdollisuuksia nämä asiat meille antavat kasvuun? Nyt on hyvä tarkastella sitä perustusta, jolla seisomme. Mitkä ovat todelliset arvoni, minkälainen on suhteeni elävään Jumalaan? Jos uskomme Jumalan kaikkivaltiuteen, Hän haluaa myös nykyisten muutosten kautta puhua meille.


Jatkuva muutos, joka tapahtuu sekä meissä että ulkopuolellamme suorastaan huutaa: Jumala ei muutu! Hän on edelleen rakkaus ja kärsivällisesti odottaa ihmisten kääntyvän Hänen puoleensa. Lopultakin meidän uskovien on hyvä muistuttaa toisiamme siitä, että olemme matkalla Isän luokse, jossa ei ole ”muutosta eikä vaihteen varjoa” (Jaak. 1:17).


52 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page