Eräässä lehdessä kysyttiin ihmisiltä, mihin he uskovat. Useimmat uskoivat itseensä. Tai ihmiseen yleensä. Tulevaisuuteenkin uskovia oli. Hyvin harva kertoi uskovansa Jumalaan tai Jeesukseen. Itseensä uskovat olivat tämän maailman mittapuilla mitattuna onnistuneita ja kaikin puolin menestyneitä. Uskoa itseen ei ollut horjuttanut mikään – vielä.
Raamatussa sanotaan Herran siunauksen tekevän rikkaaksi, ei oman vaivan (Snl. 10:22). Miten uskoa ihmiseen, perisynnin alaiseen ja kaikkeen pahaan kykenevään? Ihmiseen, jolla on kyllä tahto hyvään, mutta ei voimaa sen toteuttamiseen? ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei” (Room. 7:18). Moni riippuvuuteen sairastunut on usein huokaissut: ”Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen” (Room.7:19). Jakeet jatkuvat: ”…synti, joka minussa asuu...paha riippuu minussa kiinni” (Room.7:20-21).
Tulevaisuususkoamme on koeteltu viime aikoina. Uskommeko, että ”kehitys vain kehittyy”, tieto lisääntyy ja ihmisistäkin tulee parempia Mindfulnessin, joogan ja tietoisuustaitojen kasvaessa? Tieto on valtaa ylitse ihmisten – ilman rakkautta. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy” (Heb.3:6). Usko omaan itseensä, ihmiseen ja tulevaisuuteen ovat häilyviä ja vaihtelevia. Niiden varaan ei voi paljoakaan perustaa.
Sen sijaan usko elävään, kolmiyhteiseen Jumalaan olkoon uskomme perusta. ”Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä. Tämä on rohkea luottamus, joka meillä on häneen: Jos me anomme jotakin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä. Ja jos kerran tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä tahansa anommekin, tiedämme myös, että meillä on kaikki, mitä olemme häneltä anoneet.” (1 Joh.5:13-15)
Eija Van Riezen
