Uskonelämää vai elämää uskossa?

Olipa tässä muutamia viikkoja sitten rukouskokous kirkolla. Paikalla jokseenkin vakioporukka, jotka olivat viikon työväsymyksestä huolimatta tahtoneet tulla Herran läsnäoloon saamaan uutta voimaa ja virkistystä.

Enpä itse olisi edeltäpäin arvannut, millaisen prosessin ilta aloitti omassa elämässäni. Mikko-pastori tapansa mukaan kyseli, onko mitä rukousaiheita tai ajatuksia, joita haluaisi jakaa yhteiseen hetkeen. Mieleeni jäi Marjutin ajatus tai kysymys, elämmekö uskonelämää vai elämää uskossa? Samat sanat hieman erilaisessa kielioppiasussa saavat todella ison eron merkityksessä.

Olin jo vuosikymmeniä sitten kävellen mittaillut Mikkelin katuja ja todennut tuolloin, että ei minusta ole uskovaiseksi. En osaa elää uskovan elämää. Liian vaativaa ja hankalaa. Tuli arvostelua monelta suunnalta, eikä vähiten omasta mielestäni. Rämpiminen oman riittämättömyyden ja epäonnistumisien suossa johti vuosiksi eroon seurakunnasta ja suurelta osin myös uskovista.

Toki Raamattu mainitsee, että ” hedelmistään puu tunnetaan”. Että jotain täytyisi varmaan muuttua näkyvästi uskoon tulon jälkeen, varsinkin, jos elämä on ollut vahvasti sivuraiteilla ja valinnat vieneet kohti tuhoa, jopa fyysisesti.

Siinä on vain yksi suuri MUTTA.

Mutta on siinä, että tuon muutoksen saa pysyvästi aikaan vain Herramme Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta. Siksi Raamattu monien monituisissa tilanteissa antaa ymmärtää, että kyse ei ole ihmisen voimasta eikä viisaudesta, ei kyvyistä eikä taidoista, vaan Jumalan kaiken ylittävästä armosta ja rakkaudesta luotujaan kohtaan. Siitä, että vain Hän voi saada Hengen hedelmän kasvamaan.

Usko kulkee punaisena lankana läpi koko Raamatun, sen ensimmäisistä jakeista viimeisiin. Uuden Testamentin puolella oleva ”uskonluku” Hebrealaiskirje 11 kertoo yli kolmestakymmenestä tilanteesta, mitä usko Jumalan Sanaan ja Jeesukseen Kristukseen on saanut aikaan. Tuo samainen usko toimii edelleen.

Usko on lahja, joka tulee Jumalalta. Sitä ei voi itse noin vain ottaa, ei ostaa, ei varata. Jumala itse vetää ihmisiä puoleensa, tahtoen pelastaa. Tuon kutsun Hän voi esittää eri tilanteissa, erilaisten vaikeuksienkin kautta. Jumala tahtoo meidän elävän uskossa.

On siis iso ero siinä, yritämmekö itse elää omien sääntöjemme ja vaatimustemme mukaan hyvää uskonelämää vai annammeko elämämme Jeesukselle, joka on Sanassaan luvannut olla joka hetki kanssamme. Hän on uskomme alkaja ja täyttäjä. Hän on sen täydelliseksi tekijä.

Yhteinen aika Raamatun äärellä Herramme kanssa tulisi olla jokapäiväistä eikä rukoustakaan tulisi unohtaa. Yhteiset rukoushetket seurakunnassa saavat myös Jumalan huomion ja Hän voi yllättää antamalla uusia näkökulmia ehkä kauankin jumissa olleisiin tilanteisiin.

On myös hyvä, jos voi tuoda yhteisiin kokoontumisiin ajatuksiaan, joita itse käy läpi. Marjutin antamasta ajatuksesta sain itse paljon apua. Olen entistä herkemmin huomannut, milloin itse olen vaarassa luisua omien vaatimusten mukaiseen uskonelämään.

Jumala on antanut meille valtavan lahjan: ELÄMÄN USKOSSA. Kiitetään Herraa ja pidetään siitä kiinni!

Aila Liukkonen